Tämä taisi olla toinen kerta urallani, kun epäonnistun täysmatkan kisassa niin, etten pääse lähellekään tavoitetta enkä myöskään palkinnoille. Edellisestä onkin jo pitkälti yli kymmenen vuotta ja uskoin että minulla olisi niin kova rutiini, että saan kisapäivänä parhaan mahdollisen suorituksen aikaiseksi. Nyt kuitenkin olosuhteet olivat kovemmat kuin mihin olin varautunut.
Jo matkaan lähtiessämme kuulin, että kisapäivälle on ennustettu hirvittävää hellettä. Arvelin, että asia on vain hyväksi minulle, koska olen aina viihtynyt lämpimissä keleissä. Ja usein itse kisapäivä ei ole ollutkaan yhtä kuuma kuin on ennustettu. Tällä kertaa molemmat ajatukset menivät kuitenkin pieleen. Vaikka sopeudun nopeasti kuumaan, muutamassa päivässä ei ilmeisesti Suomen kylmän alkukesän jälkeen ehtinyt tapahtua läheskään täyttä akklimatisoitumista. Ja kisapäivän lämpötila olikin sitten vielä ennustuksiakin rajumpi, 35 tai jopa 40 astetta mittauspaikasta riippuen eikä ainuttakaan pilveä koko päivänä. No minusta lämpö ei missään vaiheessa tuntunut sietämättömältä, mutta ilmeisesti muutos Suomeen oli liian nopea ja suuri, sillä huolimatta ennen kisaa ja kisan aikana tankatusta suuresta suolamäärästä (natrium ja magnesium) jalkani alkoivat krampata jo heti uintiosuudesta lähtien.
Kilpailu alkoi heikolla uintiposuudella. Jalat olivat tosiaan erityisen raskaat ja kramppiherkät, mikä ei olisi normaalissa märkäpuku-uinnissa hirveästi haitannut. Tänä vuonna vesi oli kuitenkin lämmennyt niin kuumaksi, että ensimmäistä kertaa Itävallan Ironmanissa uitiin ilman märkäpukua. Sekin oli jo huono uutinen, koska olin tänä kesänä satsannut erityisesti puku-uintiin ja se olikin kulkenut viime aikoina tosi hyvin. Ilman pukua tiesin, että jäisin paljon enemmän kärkiuimareille. Nyt ero kasvoi kuitenkin odotettuakin suuremmaksi, mutta päätin nollata tilanteen ja lähdin ajamaan tasaisen vahvaa pyöräosuutta ja luotin siihen ja etenkin juoksuuni.
Pyöräily sujuikin alkuun hyvin ja sain tasaisen hyvän vauhdin päälle. Etenkin vauhdikkailla osuuksilla meno oli tosi hyvää ja nautin SUP:in vauhdista ja hyvästä ajoasennosta. Toisessa kovemmassa ylämäessä ennen pyöräilyn puoliväliä etureiteni alkoivat krampata kuitenkin todella pahasti. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ollut sattunut Ironman-kisassa, vaikka olin jo yhden suolatabletinkin ottanut. Toisella kierroksella meno oli sitten aiempaa varovaisempaa ja varsinkin ylämäet sujuivat tosi hitaasti, kun piti koettaa säästää reisiä. Ero palkintosijoille alkoi olla jo raju, mutta uskoin silti hyvällä juoksulla pääseväni takaisin taisteluun.
Minulle juoksuosuus on lähes poikkeuksetta ollut alusta asti helppoa Ironmanissa ja yleensä olen pystynyt myös melko hyvin vauhdin säilyttämään, vaikka se pientä irvistystä tietysti vaatiikin. Tälläkin kertaa juoksu lähti helposti liikkeelle, eikä lämpotila tuntunut lainkaan niin pahalta kuin mihin olin Havaijilla tottunut. Kahdeksan kilometrin kohdalla reidet menivät kuitenkin niin pahasti kramppiin, että juoksuvauhti romasti totaalisesti. Siitä eteenpäin loppu oli pelkkää maaliin taistelua. Loppuaikani oli yksi urani huonoimmista, mutta olosuhteet olivat muillekin kovat, sillä loppusijoitukseni (21.) tuon esityksen jälkeen oli paljon parempi kuin kuvittelin (tulokset löytyvät täältä)
Kisasta on nyt kolme päivää ja jalkani ovat yhä todella turvoksissa kisasta ja helteestä. Seuraava tavoitteeni on edelleen Pajulahden SM-kisassa 19.8, eli palautuminen pitää saada pian käyntiin, että saisi edes yhden hyvän taäysmatkan tänä vuonna tehtyä. Jos turvotus tästä vähän laskee, lähden lauantaina hakemaan pikamatkan kisasta vauhtia jatkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti